Tervetuloa Isojoenrannalle hauskoille ja hyödyllisille koirakursseille! Kurssit pidetään Koirakoulu Jasperin viihtyisässä ja kodikkaassa koulutustilassa pienryhmissä. Meille on tärkeää, että opit toimivat myös oikeassa elämässä koulutustilan ulkopuolella. Siksi meillä onkin koulutukseen kokonaisvaltainen ote ja tavoitteena helposti arkeen sovellettavat taidot.   

Koirakoulu Jasperin kurssit ovat kevään 2024 ajan tauolla.

Kesän koulutukset

Kesäpuuhaa pennulle
to 7.7. klo 16-16.40 (25e)
Tule puuhastelemaan pentusi kanssa erilaisille rasteille! Pentu saa tutkailla ja tutustua erilaisiin alustoihin ja virikkeisiin. Puuhatuokioon otetaan max. kolme pentua, ja sopivien kamujen löytyessä pennut voivat myös tutustua toisiinsa. Ikä 10vko-6kk.

Varattavissa myös puolentunnin yksityisaikoja teemoilla Kesäaktivointia aikuiselle ja Kesävirikettä varttuneille (30e).

Rennosti piknikillä
la 2.7. ja la 9.7. klo 10 (40e)
Tule kahden kerran kesäiselle piknik-kurssille! Ensimmäisellä kerralla harjoittelemme koiran piknikillä tarvitsemia taitoja, ja toisella kerralla vietämme omin eväin kesäisen  yhteispiknikin.

Lyhyt lenkkikurssi
ma 27.6., 4.7. ja 11.7. klo 19-19.50 (65e)
Kolmen kerran kesäisellä lenkkikurssilla opetellaan uusia lenkkitaitoja hauskojen ja toimivien koulutuspelien avulla. Koulutuskerrat järjestetään ulkona Porin keskustan tuntumassa. Pohjataitoja ei vaadita koiralta tai omistajalta.

Summer parkour!
ke 22.6. klo 20.15-21.00 Kirjuri (25e)
ma 27.6. klo 20.15-21.00 Puuvillatehtaan ympäristö (25e)

Tule parkouraamaan koirasi kanssa turvallisesti erilaisiin ympäristöihin! Pohjataitoja ei vaadita, mutta mikäli perusteet ovat jo hanskassa, voimme hieman nostaa vaatimustasoa. Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa ja tutustua luovalla tavalla uusiin paikkoihin!

Elokuun pentukurssi
verkkoluento ma 1.8. klo 17.30-18.30 (myös tallenne). Harjoitukset ke 3.8. / 10.8. / 17.8. / 24.8. klo 17.30-18.15 (110e)

Pentujen jatkokurssi
verkkoluento ma 1.8. klo 19-20. Harjoitukset ke 3.8. / 10.8. / 17.8. / 24.8. klo 19-19.50 (110e)

Terrierielämää
verkkoluento ti 2.8. klo 17.30-18.30 (myös tallenne). Harjoitukset ma 8.8. / 15.8. / 22.8. / 29.8. klo 17.30-18.20 (110e)
Mitä erityisetä on terriereissä roturyhmänä? Kuinka niiden alkuperäinen käyttötarkoitus voi näkyä arjessa? Entä mitä potentiaalisia haasteita terrierin kanssa voi olla ja kuinka nämä voi kääntää vahvuuksiksi? Luvassa on hauskoja pelejä, vinkkejä arkeen sekä loistavan suhteen luomista omaan terrieriin koulutuspelejä pelaamalla. Tule mukaan terrierien ihkaomalle kurssille!

DOGEscape kyläilee 28.8. Porissa Koirakoulu Jasperissa!
Ilmoittautuminen avataan kesäkuun alussa.

Kesän koulutukset 
ja luennot

Kesäpuuhaa pennulle
ke 8.6. klo 17.30-18.10 / ma 27.6. klo 17.30, to 7.7. klo 17.30-18.10 (25e)
Tule puuhastelemaan pentusi kanssa erilaisille rasteille! Pentu saa tutkailla ja tutustua erilaisiin alustoihin ja virikkeisiin. Puuhatuokioon otetaan max. kolme pentua, ja sopivien kamujen löytyessä pennut voivat myös tutustua toisiinsa. Ikä 10vko-6kk.

Varattavissa myös puolentunnin yksityisaikoja teemoilla Kesäaktivointia aikuiselle ja Kesävirikettä varttuneille (30e).

Saara Uljas: Control Unleashed -koulutuspäivä
La 11.6. luento klo 11-13
Harjoitukset neljässä ryhmässä (kolme koiraa/ryhmä) klo 13.30-17.30.

Hinta 40e kuuntelupaikka (luento + käytännön treenien seuraaminen)
Hinta 65e koirakkopaikka (luento + osallistuminen oman koiran kanssa)

Kesäkuun pentukurssi 
verkkoluento su 12.6. klo 18.30-19.30 (myös tallenne). Harjoitukset ke 15.6. / ke 22.6. / 29.6. / 6.7. klo 17.30-18.15 (110e)

Onnistu koulutuspeleillä -luento
Puolen tunnin infoluento Absolute Dogsin koulutuspeleistä ja niiden hyödyntämisestä kouluttamisessa (ilmainen)

Temppukurssi pennuille
ma 13.6. ja ma 20.6. klo 17.30-18.15 (40e)
Pentujen temppukurssilla opettelemme kolmea uutta temppua, jotka ovat sopivia pennun ikäkaudelle ja fysiikalle. Saat temppuharjoitteluun liittyen myös kotitehtäviä. Tule pitämään hauskaa pentusi kanssa!

Temppukurssi
ma 13.6. ja ma 20.6. klo 18.30-19.15 (40e)
Temppukurssilla opettelemme kolmea uutta temppua, joihin liittyen saat myös kotitehtäviä. Jatkamme toisella koulutuskerralla siitä vaiheesta missä olette. Tule opettelemaan hauskoja temppuja koirasi kanssa!

Rennosti kopassa
ma 13.6. ja ma 20.6. klo 19.30-20.15 (40e)
Rento oleilu omassa häkissä tai kevythäkissä on höydyllinen taito monissa arkisissa tilanteissa, reissatessa sekä erilaisissa koiraharrastuksissa. Ensimmäisellä kerralla laitamme taitoa alkuun, saat viikoksi kotitehtäviä ja toisella kerralla lisäämme rentoutta kopassaoleiluun.

Rennosti piknikillä
la 2.7. ja la 9.7. klo 10 (40e)
Tule kahden kerran kesäiselle piknik-kurssille! Ensimmäisellä kerralla harjoittelemme koiran piknikillä tarvitsemia taitoja, ja toisella kerralla vietämme omin eväin kesäisen  yhteispiknikin.

Lyhyt lenkkikurssi
ma 27.6., 4.7. ja 11.7. klo 19-19.50 (65e)
Kolmen kerran kesäisellä lenkkikurssilla opetellaan uusia lenkkitaitoja hauskojen ja toimivien koulutuspelien avulla. Koulutuskerrat järjestetään ulkona Porin keskustan tuntumassa. Pohjataitoja ei vaadita koiralta tai omistajalta.

Summer parkour!
ke 15.6. klo 20.15-21.00 Pripolin parkkipaikka (25e)
ke 22.6. klo 20.15-21.00 Kirjuri (25e)
ma 27.6. klo 20.15-21.00 Puuvillatehtaan ympäristö (25e)

Tule parkouraamaan koirasi kanssa turvallisesti erilaisiin ympäristöihin! Pohjataitoja ei vaadita, mutta mikäli perusteet ovat jo hanskassa, voimme hieman nostaa vaatimustasoa. Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa ja tutustua luovalla tavalla uusiin paikkoihin!

Elokuun pentukurssi
verkkoluento ma 1.8. klo 17.30-18.30 (myös tallenne). Harjoitukset ke 3.8. / 10.8. / 17.8. / 24.8. klo 17.30-18.15 (110e)

Pentujen jatkokurssi
verkkoluento ma 1.8. klo 19-20. Harjoitukset ke 3.8. / 10.8. / 17.8. / 24.8. klo 19-19.50 (110e)

Terrierielämää
verkkoluento ti 2.8. klo 17.30-18.30 (myös tallenne). Harjoitukset ma 8.8. / 15.8. / 22.8. / 29.8. klo 17.30-18.20 (110e)
Mitä erityisetä on terriereissä roturyhmänä? Kuinka niiden alkuperäinen käyttötarkoitus voi näkyä arjessa? Entä mitä potentiaalisia haasteita terrierin kanssa voi olla ja kuinka nämä voi kääntää vahvuuksiksi? Luvassa on hauskoja pelejä, vinkkejä arkeen sekä loistavan suhteen luomista omaan terrieriin koulutuspelejä pelaamalla. Tule mukaan terrierien ihkaomalle kurssille!

Koulutuspelit

Onnistu koulutuspeleillä

Onnistu koulutuspeleillä -luennolla opit millaisiin asioihin tulee kiinnittää huomiota kun haluamme muuttaa koiran käyttäytymistä tiettyyn suuntaan. Mitä tarkoitetaan konsepteilla ja kuinka juuri minä voisin pelaamalla onnistua koirani kanssa?

Tule mukaan maksuttomalle luennolle, joka on erinomainen tausta niin kurssilaisille ja pelipäivien osallistujille kuin yksityisohjauksiin osallistuville. Luento on myös hyvää kertausta ja asioiden mieleen palauttelua niille, jotka ovat aiemmin jo peleihin tutustuneet.

Luennon kesto on 30 minuuttia ja se on ilmainen. Luento järjestään etänä Zoomin kautta. Ilmoittautuneet saavat erillisessä viestissä osallistumislinkin ja -ohjeet.

Seuraavien luentojen ajankohdat löydät tämän sivun yläosasta.

Pelipäivät

Koirakoulu Jasperi on erikoistunut Absolute Dogsin koulutuspeleihin. Kouluttaminen pelaamalla on uudenlainen, iloinen ja tehokas tapa opettaa koiralle sen tarvitsemia taitoja!

Yhtenä pelipäivänä (45 min) keskitytään aina tiettyyn konseptiin, joita ovat esimerkiksi lähelläolo, luopuminen, optimismi tai rauhallisuus. Konseptien ajatellaan olevan koiralla olevia vahvuuksia tai heikkouksia, joita koulutuspelien kautta voidaan tarvittaessa kasvattaa.

Pelit ovat helppoja ja hauskoja, ja ne tulevat harjoittelun myötä avuksi myös tosielämän tilanteisiin.

Koulutus sopii kaikenikäisille ja -rotuisille koirille pennuista alkaen. Harjoittelutilanteet toteutetaan turvallisesti kunkin koiran ehdoilla. Pelipäiviä järjestetään eri ympäristöissä, joten ne sopivat hyvin myös yksityisohjauksiin ja kursseille osallistuneille taitojen kertailuun ja yleistämiseen!

Suosittelemme osallistumaan Onnistu koulutuspeleillä -luennolle (30min) ennen pelipäivään osallistumista, jotta ymmärrät pelaamisen keskeiset periaatteet.

Kurssipaikat: 5

Seuraavat pelipäivät löydät tämän sivun yläosasta.

25 e (sis. alv 24%)

Pennut ja juniorit

Pennut ja juniorit

Pentukurssi

Tervetuloa mukaan pentukurssille, jolla opettelemme miten kasvattaa pennusta optimistinen ja luottavainen perheenjäsen!

Kurssilla opettelemme erilaisia arjen taitoja, kuten rauhoittumista, lähelläpysymistä, luoksetuloa, luopumista, hihnassa kävelyä, kivaa käsittelyä, erilaisten palkkioiden hyödyntämistä ja virikkeistämistä. Käymme myös läpi, kuinka selvitä pentuajan haasteista, kuten puremisesta, liian innokkaasta ihmisten ja koirien tervehtimisestä ja miten toimia, jos pentua pelottaa. Saat kurssilla tehtävistä harjoituksista myös kirjalliset ohjeet ja ohjevideoita.  
 
Pentukurssille voit osallistua 8 viikon iästä aina 6 kk ikään asti. Pennulla ei tarvitse olla vielä kaikkia rokotuksia voimassa, mikäli emä on rokotettu ja pentu tullaan oikeassa iässä rokottamaan rokotusohjelman mukaisesti. Poikkeuksena ovat ulkomailta tuodut pennut (varmista rokotussäännöt tällöin kouluttajilta). 

Kurssipaikat: 4

Seuraavat alkavat kurssit löydät tämän sivun yläosasta.

110 e (sis. alv 24%)

Pentujen jatkokurssi

Pentujen jatkokurssille ovat tervetulleita Koirakoulu Jasperin pentukurssille tai yksityisohjaukseen osallistuneet pennut. Kurssilla viedään opittuja taitoja pidemmälle, yleistetään niitä erilaisiin tilanteisiin, sekä opiskellaan myös uusia juttuja! 

Pentujen jatkokurssille voivat osallistua alle 8kk ikäiset koirat.

Kurssipaikat: 4

Seuraavat alkavat kurssit löydät tämän sivun yläosasta.

110 e (sis. alv 24%)

Junnukurssi

Nuoren koiran hormonitoiminnan muutokset vaikuttavat myös sen käyttäytymiseen. Omistaja voi olla ihmeissään, kun koira tuntuu unohtaneen pentuna oppimansa taidot, ja se alkaakin olla kiinnostuneempi ympäristöstään kuin omistajastaan. Murrosikä on potentiaalista aikaa molemminpuoliselle turhautumiselle, joten tässä vaiheessa tarvitaan ymmärrystä ja yhteistä hauskanpitoa!

Koirakoulu Jasperin junnukurssilla pelaamme koirien kanssa erityisesti optimismia, joustavuutta ja lähelläpysymistä kasvattavia koulutuspelejä. Kertaamme myös perusteita rauhoittumisen tukemisesta, ruokinnan virikkeistämisestä ja ympäristönhallinnasta.  

Tule mukaan kurssille ja varmista, että koirasi ja sinun yhteinen luottamustili pysyy reilusti plussan puolella!

Junnukurssi sopii noin 6kk - 2-vuotiaille koirille.

Kurssipaikat: 4

Seuraavat alkavat kurssit löydät tämän sivun yläosasta.

110 e (sis. alv 24%)

Rennosti-kurssit

Rennosti-kurssit

Rennosti valjaissa

Rennosti valjaissa

Jännittääkö koirasi valjaiden tai pannan pukemista? Tämä on iso juttu koiran hyvinvoinnin kannalta, koska ulkoilemaan lähdetään useamman kerran päivässä ja olisikin hienoa, jos koiran tunnetila valjaita kohtaan muuttuisi mukavaksi! 

Tällä kolmen kerran kurssilla harjoittelemme sitä, että koira haluaisi valjaat päälleen. Halutessasi voimme kurssilla myös katsoa, millaisia vaihtoehtoja on olemassa ja millaiset valjaat olisivat juuri sinun koirallesi hyvät.

70 e (sis. alv 24%)

Koirattomat kurssit

Koirattomat kurssit

Koiraton kurssi:
Reaktiiviset rekut

Reagoiko koirasi moniin tilanteisiin haukkumalla ja ryntäilemällä? Kohoaako sykkeesi jo pelkästä ajatuksesta, että koiran kanssa pitäisi saapua koulutustilaan? Kenties jännityksenä on automatka, uusi ympäristö tai siellä olevat uudet ihmiset ja koirat? 

Koirattomat kurssit ovat syntyneet halusta mahdollistaa koiran kouluttaminen kurssimuotoisesti myös heille, joille koiran kanssa osallistuminen ryhmäkoulutukseen ei vielä ole mahdollista. Kyseessä saattaa olla vaikkapa kodinvaihtaja, jonka kanssa harjoitukset halutaan aloittaa kotiympäristössä. Koirattomalla kurssilla kokoonnutaan siis ihmisten kesken, ja käydään läpi, kuinka koiran käyttäytymiseen voi arkisilla käytännöillä vaikuttaa. Jokaisella kerralla osallistujat saavat myös harjoituksia, joita tehdään kotona koiran kanssa. 

Koiraton kurssi antaa myös työkaluja ryhmäkoulutukseen osallistumiseen kurssin jälkeen. Keskustelu, vertaistuki ja yhteinen innostuminen on tärkeässä roolissa tapaamiskerroilla!

Kurssipaikat: 5

90 e (sis. alv 24%)

Optimismia elämään

Suhtautuuko koirasi uusiin asioihin pelokkaasti ja epäluuloisesti? Vaatiiko koira aikaa tottua uusiin asioihin? Tuntuuko sinusta, että koirasi voisi kaivata hitusen lisää itsevarmuutta ja rohkeutta?

Vierailevat kouluttajat

Vierailevat kouluttajat

Elina Kuokkanen:
Jokakoiran hajukurssi

Tervetuloa Jokakoiran hajuhaaste -kurssille, missä koira oppii valitsemaan oikean hajun erilaisten hajujen joukosta ja etsimään sitä ympäristöstä. Koiran ohjaaja oppii, miten voi kouluttaa koiransa tunnistamaan halutun hajun ja miten voi itsenäisesti tehdä koiralleen hajutreenejä.

Kurssilla opittujen taitojen avulla saat vinkkejä miten koiraa voi virikkeistää erilaisilla hajuilla tai miten kouluttaa hajuerottelua harrastuksia varten. Kurssi voi olla ensimmäinen askel vaikkapa sienikoiran, jälkikoiran, tunnistusetsintäkoiran, nosework-koiran tai toista eläintä etsivän koiran kouluttamiseksi.

Kurssin pitää eläintenkouluttaja Elina Kuokkanen, jolla on pitkä kokemus jälki- ja hakukoirien kouluttamisesta. Hän on suorittanut vuoden mittaisen, erilaisiin hajutöihin syventävän kurssin Ruotsin Hundcampuksella.

110 e (sis. alv 24%)

Jirka Vierimaa:
Luentosarja koiran hyvinvoinnista

Laaja näkemys koiran hyvinvoinnista on muuttunut 2000-luvun aikana kurjuuden puuttumisesta kohti miellyttävän kertymistä – rajattomaksi aiempaan verrattuna. Se on tuonut koiranomistajille kiinnostavia mahdollisuuksia ja uudenlaisia vastuita, toisaalta jopa suorituspaineita ja huolta onnistumisen vaikeudesta.

Tämän luentosarjan aikana koiran hyvinvointia tarkastellaan selkeiden osa-alueiden ja käytännönläheisten toimintatapojen avulla. Jokaisen lyhytluennon aihetta lähestytään yleistajuisesti ja nykytutkimusta käytännön tasolle soveltaen. Aikaa varataan myös osallistujien kysymyksille ja keskusteluun.  

Luennot:

15.3. Koiran hyvinvoinnin iso kuva ihmisen vastuista koiran kokemuksiin

29.3. Ihmisen ja koiran välinen vuorovaikutus hyvinvoinnin lähtökohtana

12.4. Pelokkaan koiran hyvinvointi ja koulutus

26.4. Kouluttamisen hyvinvointivaikutukset pitkällä aikavälillä

10.5. Palkita vai pakottaa? –Kattava näkökulma dominanssin ja koiran hyvinvoinnin yhdistämiseen

klo 18-18.45 luento
klo 18.45-19.15 esimerkit ja keskustelu
 
30 e (sis. alv 24%) / luento

Pentujen nenätreenit

Tervetuloa opiskelemaan koiralle luontaisia hajutehtäviä pentujen nenätreeneihin. Hajutehtävät kannattaa aloittaa jo heti pennun kanssa, sillä ne kehittävät keskittymis- ja ongelmanratkaisutaitoja. Bonuksena hajutehtävät rauhoittavat ja väsyttävät mukavasti.

Pentujen nenätreeneissä opiskellaan helppoja hajutehtäviä, joita voi kurssin ohjeiden mukaan harjoitella myös kotona. Kurssilla saat myös pohjataitoja tulevia hajuharrastuksia varten, joten se sopii ensimmäiseksi kurssiksi myös hajuharrastuksia (esim. Nosework, jäljestys, sienikoira) suunnitteleville.

Kurssille ei ole pohjataitovaatimuksia, ja se sopii alle 6 kk ikäisille pennuille. Kurssin pitää eläintenkouluttaja (at), avustajakoirakouluttaja, eläintenkouluttamisen opettaja (Axxell Brusaby) Elina Kuokkanen. Hän on suorittanut vuoden mittaisen, erilaisiin hajutöihin syventävän kurssin Ruotsin Hundcampuksella. Elinalla on pitkä kokemus jälki- ja hakukoirien kouluttamisesta.  

Harjoitukset lauantaisin 12.3. / 19.3. / 26.3. / 2.4.
klo 15-16.30 välillä (30min / 2 pentua)

110 e (sis. alv 24%)

Jirka Vierimaa:
Nenäkosketus & Leukalepo

Koirat käyttävät kuonoaan hyvin mielellään. Sen vuoksi saatamme ajatella kuonon supervoimien piilevän koiran hajuaistissa, mutta koirat myös viestivät kuonollaan monin tavoin. Tällä kurssilla opetamme koirille kaksi kuonolla kohdentamisen tapaa, joiden erilaisten käyttötapojen avulla pystymme selkeyttämään kaikkea yhteistyötä koiran kanssa.

Opit kurssin aikana:  

  • opettamaan koirallesi kaksi erilaista kuonolla kohdennusta
  • käyttämään lyhytkestoista nenäkosketusta uusiin tilanteisiin tottumisen ensimittarina sekä ohjauskeinona muissa harjoituksissa ja verryttelyssä
  •  soveltamaan pitkäkestoista leukalepoa esimerkiksi hoitotilanteiden tai rauhoittumisen opettamiseen 

Kurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat keskittyä yksinkertaisten harjoitusten monipuoliseen ja luovaan soveltamiseen. Kuonolla kohdentamisen voi yhdistää vaikka taukoalustan harjoitteluun, kuonokopan tai valjaiden pukemiseen ja uusien taitojen opettamiseen. Se voi olla paras osaamanne elämäntaito – etenkin koirasi mielestä!

185 e (sis. alv 24%)

Elina Kuokkanen:
Pentujen nenätreenit

Tervetuloa opiskelemaan koiralle luontaisia hajutehtäviä pentujen nenätreeneihin. Hajutehtävät kannattaa aloittaa jo heti pennun kanssa, sillä ne kehittävät keskittymis- ja ongelmanratkaisutaitoja. Bonuksena hajutehtävät rauhoittavat ja väsyttävät mukavasti.

Pentujen nenätreeneissä opiskellaan helppoja hajutehtäviä, joita voi kurssin ohjeiden mukaan harjoitella myös kotona. Kurssilla saat myös pohjataitoja tulevia hajuharrastuksia varten, joten se sopii ensimmäiseksi kurssiksi myös hajuharrastuksia (esim. Nosework, jäljestys, sienikoira) suunnitteleville.

Kurssille ei ole pohjataitovaatimuksia, ja se sopii alle 6 kk ikäisille pennuille. Kurssin pitää eläintenkouluttaja (at), avustajakoirakouluttaja, eläintenkouluttamisen opettaja (Axxell Brusaby) Elina Kuokkanen. Hän on suorittanut vuoden mittaisen, erilaisiin hajutöihin syventävän kurssin Ruotsin Hundcampuksella. Elinalla on pitkä kokemus jälki- ja hakukoirien kouluttamisesta.  

Harjoitukset lauantaisin 12.3. / 19.3. / 26.3. / 2.4.
klo 15-16.30 välillä (30min / 2 pentua)

110 e (sis. alv 24%)

Elina Kuokkanen: Jokakoiran hajuhaaste

Jokakoiran hajuhaaste -kurssilla koira oppii valitsemaan oikean hajun erilaisten hajujen joukosta ja etsimään sitä ympäristöstä. Koiran ohjaaja oppii, miten voi kouluttaa koiransa tunnistamaan halutun hajun ja miten voi itsenäisesti tehdä koiralleen hajutreenejä.

Kurssilla opittujen taitojen avulla saat vinkkejä miten koiraa voi virikkeistää erilaisilla hajuilla tai miten kouluttaa hajuerottelua harrastuksia varten. Kurssi voi olla ensimmäinen askel vaikkapa sienikoiran, jälkikoiran, tunnistusetsintäkoiran, nosework-koiran tai toista eläintä etsivän koiran kouluttamiseksi.  

Kurssin pitää eläintenkouluttaja (at), avustajakoirakouluttaja, eläintenkouluttamisen opettaja (Axxell Brusaby) Elina Kuokkanen. Hän on suorittanut vuoden mittaisen, erilaisiin hajutöihin syventävän kurssin Ruotsin Hundcampuksella. Elinalla on pitkä kokemus jälki- ja hakukoirien kouluttamisesta.  

Harjoitukset lauantaisin 12.3. / 19.3. / 26.3. / 2.4.
klo 13-14.30 välillä (30min / 2 koiraa)

Verkkokurssit

Rennosti autossa

Tervetuloa mukaan pentukurssille, jolla opettelemme miten kasvattaa pennusta optimistinen ja luottavainen aikuinen koira - paras kaverisi.     

Kurssilla opetellaan erilaisia arjen taitoja, kuten rauhoittumista, lähelläpysymistä, luoksetuloa, luopumista, hihnassa kävelyä, kivaa käsittelyä, erilaisten palkkioiden hyödyntämistä ja virikkeistämistä. Käymme myös läpi, kuinka selvitä pentuajan haasteista, kuten puremisesta, liian innokkaasta ihmisten ja koirien tervehtimisestä ja miten toimia, jos pentua pelottaa. Saat kurssilla tehtävistä harjoituksista myös kirjalliset ohjeet ja ohjevideoita.  
 
Pentukurssille voit osallistua 8 viikon iästä aina 6 kk ikään asti. Pennulla ei tarvitse olla vielä kaikkia rokotuksia voimassa, mikäli emä on rokotettu ja pentu tullaan oikeassa iässä rokottamaan rokotusohjelman mukaisesti. Poikkeuksena ovat ulkomailta tuodut pennut (varmista rokotussäännöt tällöin kouluttajilta).  

110 e (sis. alv 24%)

Absolute Dogsin hauska oravahaaste!

Oletko valmis olemaan koirallesi ihan parasta maailmassa?  Niin parasta, että koirasi valitsee SINUT lenkillä muiden häiriöiden sijaan? Tule mukaan Absolute Dogsin energiseen Oravahaasteeseen!

Tämän supersiistin haasteen aikana opit 25 (+ 5 bonusta!) helppoa 3 minuutin KOULUTUSPELIÄ, joiden myötä muutut koirasi silmissä suorastaan supersankariksi!

Verkkokurssiin kuuluu Absolute Dogsin päivittäin julkaisema englanninkielinen videomateriaali, joka jää pysyvästi käyttöösi. Bonuksena näet kaikki pelit suomennettuina Kouluttajat Outi & Irenan vuonna 2020 perustetussa Facebook-ryhmässä.

30 e (sis. alv 24%)

Milloin yksityisohjaus on hyvä valinta?

  • haluat yksilöllistä, juuri sinut ja koirasi huomioivaa koulutusta  
  • ryhmäkoulutukset eivät esim. vuorotyön vuoksi sovi aikatauluusi
  • haasteita on nimenomaan kotona ja kodin ympäristössä  
  • haluat koko perheen osallistuvan ja sitoutuvan koulutukseen  
  • koira ei arkuuden tai reaktiivisuuden vuoksi voi osallistua vielä ryhmäkoulutukseen  
  • koira ei pysty keskittymään ryhmäkoulutuksessa  
  • ryhmäkoulutus jännittää sinua  
  • haluat kokonaisvaltaisemman näkemyksen koiran hyvinvoinnista  
  • koulutukseen osallistuu useampi saman perheen koira   
  • käytössäsi ei ole autoa tai kulku koulutuspaikalle on muutoin hankalaa  
  • haluat, että koiran tai ihmisen liikuntarajoitteet tai sairaudet huomioidaan koulutuksessa  
  • haluat ohjausta ryhmäkoulutusten tueksi